Sain ensikosketuksen kuohuviineihin vuonna 1985 vanhan Neuvostoliiton silloisessa Leningradissa. Juuri yo-lakin saanutta nuorta neitiä olivat viisaammat evästäneet matkaa varten paikallisesta veden laadusta: se oli kuulemma niin huonoa, että vesijohtoveden käyttöä tuli välttää viimeiseen pisaraan. Kilttinä tyttönä tein työtä käskettyä.

Siihen asti ulkomaanmatkani olivat rajoittuneet kotikaupungistani Kemistä rakkaan länsinaapurimme Haaparannalle, joten matkaajana olin lievästi sanottuna kokematon. Ensimmäisenä iltana matkan hintaan kuuluneen juhlaillallisen ruokajuomat olivatkin sitten melkoinen järkytys. Paikallinen pivo ei makunystyröitä hemmotellut, raaka vodka sai irvistämään ja venäläinen mineraalivesi lähinnä oksetti. Kamalista vaihtoehdoista vähiten kamala oli kuohuviini - tai samppanjaksihan venäläiset omaa kuohujuomaansa nimittivät. Koska siihen aikaan tuli nautittua - silloin harvoin kun juhlimaan oli vara mennä - pääasiassa makeita drinksuja, oli kuohuviinikin lähestulkoon täysin uusi tuttavuus. Sitäpä sitten kuitenkin.

Ensimmäinen illallinen meni paikallista ruokaa epäluuloisena näykkien ja sitä venäläisellä samppanjalla hillitysti alas huuhdellen. Illalliselta painuin suoraan nukkumaan, mutta hotellihuoneessa menikin sitten sormi suuhun. Millä sitä hampaat pesisi? Tai tahnasta huuhtoisi? Kraanavesi oli täysin pois laskuista - kuten vielä nykyäänkin Pietarissa - eikä mineraalivettäkään siihen hätään saanut. Skumppaa oli - joten silläpä sitten.

Vaikka kokemus oli aika kupliva, en voi suositella yhdistelmää kenellekään. Kun on viikon verran pessyt hampaansa Pepsodentillä ja skumpalla, voi kokemusta jo kutsua eksoottiseksi. Jossain vaiheessa sitä vaihtoi hampaiden huuhteluveden Pepsiin, mutta mitäs se nyt auttoi? Alkueläimeltä kuitenkin vältyttiin.

Tuon matkan jälkeen en pariin vuosikymmeneen juuri koskenut skumppaan. Vappuna sitä saattoi siemaista korkeintaan lasillisen - jos oli ihan pakko - mutta muuten skumppa sai olla. Ihmettelin lähinnä, miksi kuohuviini tai samppanja oli sellaisessa maineessa kuin se oli. Olin sitä mieltä, että luulisi Marilynilläkin olleen ollut vara parempaan.... Onneksi aika kuitenkin kultaa muistot - tai tässä tapauksessa haalistaa - ja viitisen vuotta sitten opin arvostamaan rakkaan ystäväni opastamana kuohuviinejä ja erityisesti samppanjaa ihan uudella tavalla. Jopa siinä määrin, että syksyisellä Viipurin matkalla äiti Venäjälle iso seurueemme sai kyseenalaista kunniaa nauttimalla legendaarisen Pyöreän Tornin sekä hotelli Viktorian skumppavarastot tyhjiin. Sivistyneesti tietenkin.

Heli Kärkkäinen
luova johtaja
Nykyään kirjoittaja korkkaa skumppapullon mitä sujuvimmin.