Takaisin listaukseen

Kuohuvaa viiniä ja kosteaa säätä

10.01.2011

Nuoruudessamme kiersimme asuntovaunulla Keski-Eurooppaa ja Luxemburgissa ollessamme päätimme käydä myös paikallisessa kuohuviinitehtaassa. Tutustuimme tuotantoon, maistelimme eri laatuja ja totesimme kuohuviinin erittäin laadukkaaksi. Ostimme mukaamme muutamia pulloja, jotka sijoitimme auton takatilaan. Päivä oli aurinkoisen lämmin ja tiet mutkaisia, joten pullot saivat sekä lämpö- että ravistelukäsittelyn ajon aikana. Vaunulle tultuamme emme malttaneet jäähdyttää viiniä kunnolla, vaan korkkasimme pullon vaunun sisällä sillä seuraukselle, että viini kuohui vaunun kattoon, seinille, lattialle - mihin vain muttei juurikaan lasiin. Siivosimme parhaamme mukaan, mutta vasta parin päivän kuluttua koko sotku paljastui kaikessa kauheudessaan, kun viinistä tahmeisiin pintoihin tarttuivat ajon aikana pöly ja kaikenkokoiset ja -näköiset ötökät.

Sääkin oli siivotessamme muuttunut aurinkoisesta sateiseksi ja säälittelimme matkailijoita, joiden teltat olivat märkiä ja jotka siirtyivät yöpuulle autojensa ahtauteen. Säälimme vaihtui kuitenkin pian itsesääliksi, kun nukkumaan mennessämme huomasimme vuoteidemme olevan aivan märkiä. Aurinkoisten päivien aikana emme olleet huomanneet, että sängyn viereisen ikkunan tiiviste oli hapertunut ja sadevesi pääsi valumaan suoraan sänkyyn. Tässä vaiheessa toinen kuohuviinimme oli kuitenkin jo jäähtynyt sopivasti, joten lohduttauduimme maistelemalla edelleen maukkaaksi havaitsemaamme viiniä ja toivomalla sään pian muuttuvan takaisin poutaiseksi.

Ekka

Takaisin alkuun